Rallin vaarallisuus? | Hinnerjoen Yritys

Rallin vaarallisuus?

Rallin viehätys piilee vauhdissa ja vaarallisissa tilanteissa, kuten muidenkin autourheilulajien. Lajin historia perustuu hyvin vahvasti mutkan takana odottavan kuolemanvaaran tuottamaan adrenaliinipiikkiin. Tieliikenneautojen tapaan ovat kilpa-autoilussakin turvavarusteet kuitenkin kehittyneet huikeasti viime vuosikymmeninä. Vaarallisimmat ja vauhdikkaimmat vuodet rallipoluilla koettiin 80-luvun lopulla. Villien vuosien aikana autovalmistajien markkinointinäyttämönä toimineet rallipolut kehittyivät kohtalokkaan vaarallisiksi.

B-ryhmän kilpa-autojen kehitys oli lähes rajatonta. Kilpailussa pärjätäkseen turvallisuusmääräyksiä noudatettiin rajoja hipoen; turvavarusteiden lisäpaino hidasti vauhtia. Jopa 800-hevosvoimaiset nelivetoautot saavuttivat soratielläkin 100 kilometrin tuntinopeuden kolmessa sekunnissa. Lopulta lukuisten onnettomuuksien myötä B-ryhmän autot kiellettiin. Henri Toivosen sekä kartturinsa Sergio Creston kohtaloksi koituneen Korsikan rallin onnettomuuden jälkeen jo samana päivänä maailman autourheiluyhdistyksen puheenjohtaja ilmoitti B-ryhmän autojen olevan kiellettyjä seuraavalla kaudella. Toki onnettomuuksia on tapahtunut ennen ja jälkeen B-ryhmääkin. Autoja kuljettajineen on uponnut järveen, kuljettajalta jäänyt huomaamatta pysäytysmerkkiä heiluttava toimitsija ynnä muuta.

Turvallisuusmääräysten löyhyyden myötä myös yleisö oli vaarassa. Yleisö saattoi seistä tiellä hypyn tai mutkan jälkeen ja juoksivat auton alta pois. Yleisö saattoi myös sijoittua mutkan ulkokaareen paikkaan, jossa ulosajot olivat yleisiä. Tälläisissä tapauksissa katsojien henki on löyhässä. Suomen ralli, Neste Oil Rally Finland, on saanut tunnustusta turvallisuustyöstään. Järjestysvastuun siirryttyä 90-luvun lopulla AKK Sports Oy:lle, panosti uusi järjestäjä välittömästi markkinoinnin ja brändin rakentamisen lisäksi turvallisuuteen, joka jo mainitusti palkittiin heti.

Villeistä vuosista turvallisuusseikkoihin on kiinnitetty huomiota niin ratojen, autojen tehon sekä rakenteen, turvallisuusvarusteiden ja yleisön käyttäytymisen valvomisen suhteen. Rallien sekä erikoiskokeiden pituudet ja keskinopeudet ovat pienentyneet eikä yöralleja juuri virallisissa kilpailusarjoissa ajeta. Passiivisten turvallisuusvarusteiden, kuten turvakaarien, istuimien sekä paloturvallisten ajoasujen ja vahvistuneiden rakenteiden myötä myös ulosajoissa tapahtuneiden henkilövahinkojen määrä on laskenut suhteessa ulosajojen määrään.