Suomalaiset rallilegendat kautta aikojen | Hinnerjoen Yritys

Suomalaiset rallilegendat kautta aikojen

Maan pienestä väkiluvusta huolimatta, Suomesta on ponnistanut maailmanmaineeseen useita rallilegendoja, joista parhaat hallitsivat lajiaan jopa vuosikymmenien ajan ja ovat tunnettuja myös populaarikulttuurin puolella. Rallifanit mielellään spekuloivat suomalaisten menestyksen syitä – onko syynä suomalainen maasto, luonteenlaatu vai karut olosuhteet? Oli miten oli, tulokset puhuvat puolestaan ja ohessa listattuna muutamia suomalaisia rallilegendoja.

Tommi Mäkinen

Maailmanmestaruuden neljä kertaa peräkkäin voittanut Tommi Mäkinen, muistetaan erityisesti vuoden 1998 maailmanmestaruuskisojen dramaattisesta lopusta. Kilpailujen ennakkosuosikki Carlos Sainz oli jo ehditty julistaa mestariksi, kunnes konkarin auto hyytyi kisan viimeisillä metreillä! Mäkinen pääsi juhlimaan täten kolmatta mestaruuttaan, aikana jota yleisesti pidetään rallin historian kovatasoisimpana.

Juha Kankkunen

Sanavalmis Kankkunen onnistui urallaan voittamaan maailmanmestaruuden neljä kertaa, kolmella eri automerkillä. Osakilpailuvoittoja Kankkuselle kertyi 23, lisäksi mies voitti kertaalleen myös arvostetun Paris-Dakar-rallin. Kankkunen muistetaan erityisesti nopeudestaan ja tasaisen varmoista suorituksistaan ralliradoilla.

Marcus Grönholm

Viimeisenä suomalaisena rallin mestaruuden voittanut Marcus Grönholm, otti urallaan hurjat 30 osakilpailuvoittoa, joka on enemmän kuin kukaan muu suomalainen rallikuski. Maailmanmestaruuksia Grönholm voitti kaksi, lisäksi inkoolainen voitti myös rallin suomenmestaruuden seitsemän kertaa.

Markku Alén

Legendaarinen Markku Alén, vei Suomea maailmankartalle voittamalla vuoden 1978 FIA-cupin. FIA-cupia pidettiin aikanaan epävirallisena maailmanmestaruutena. Tämän lisäksi mies voitti yhteensä kuusi MM-mitalia ja uskomattomat 801 erikoiskoetta! Markku Alénin nopeutta ei siis tarvitse spekuloida, sillä miehen saavutukset puhuvat puolestaan.